AC Oulu vahvisti hyökkäystään - ranskalaislaituri sopimukseen
AC Oulu on solminut kauden 2026 loppuun asti ulottuvan sopimuksen ranskalaisen Lamine Ghezalin kanssa.
26-vuotias ja 175-senttinen laitahyökkääjä on valmis operoimaan hyökkäysosastolla monipuolisissa rooleissa.
– Uskon, että "Gheza" pystyy fiksuna pelaajana adaptoitumaan melko nopeasti joukkueen tapaan pelata sekä tuomaan vahvuutensa joukkueen käyttöön, kertoo AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen.
– Kaiken kaikkiaan olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme houkuteltua Ghezalin Laivastonsinisiin, iloitsee Heikkinen.
Ghezalilta löytyy ansioluettelostaan mm. kaksi ottelua Ranskan alle 18-vuotiaiden maajoukkueesta. Ranskalaisen edellinen seura oli romanialainen UTA Arad.
Ghezalia odottaa Oulussa jo yksi tuttu pelaaja, sillä ranskalainen pelasi viime kaudella samassa joukkueessa Romaniassa AC Oulun hyökkääjän Shayon Harrisonin kanssa.
– Shayon kertoi minulle AC Oulun vahvasta yhteisöllisyydestä ja yhteishengestä. Halusin tähän perheeseen mukaan. Toisekseen seura osoitti minuun vahvaa kiinnostusta ja uskoa siihen, että pystyn auttamaan joukkuetta panoksellani, taustoittaa puolestaan Ghezali.