"Ottaa todella paljon päähän" - HJK:lle tasapeli jätti karvaan maun suuhun
Mestaruussarja näytti parhaita puoliaan heti avauskierroksella ottelussa SJK-HJK.
Seinäjoella nähtiin tapahtumarikas ja vauhdikas ottelu, jota HJK johti peräti kolme kertaa. Varsinkin toinen jakso oli Klubi-painotteinen, mutta pisteet lopulta jaettiin SJK:n viimeisen minuutin tasoitusmaalin myötä. Myös viime kaudella OmaSp Stadionilla päädyttiin maalijuhliin, ja silloinkin tulostaululla oli ottelun päätteeksi 3–3-lukemat.
– Päällimmäinen tunne on se, että ottaa todella paljon päähän. Menetimme johtoaseman lopussa ja vieläpä kolme kertaa tässä pelissä. Se tunne on tällä hetkellä aika vahvasti kaiken analyyttisemman ajattelun edessä, kommentoi HJK:n päävalmentaja Miika Nuutinen.
Itse ottelusta Nuutisella ei sinänsä ollut kuin positiivista sanottavaa, vaikka penkillä ei tunnelma mukavin mahdollinen ollutkaan..
– Vauhdikas peli. Varmasti lisäjännitystä Mestaruussarjan ensimmäisessä ottelussa ja paljon tapahtumia ylipäätään. Ensimmäisellä puoliajalla puolustimme tietyt tilanteet todella heikosti. Toisella puoliajalla paransimme jatkuvasti, pääsimme paremmin pelin päälle ja menimme johtoon. Meillä olisi ollut myös mahdollisuus paketoida peli johtoasemassa. Kun niin ei tee, yleensä sieltä joku loppuhässäkkä vielä tulee – ja valitettavasti tänään se johti SJK:n tasoitusmaaliin.
– Eivät tällaiset 3–3-ottelut valmentajan suosikkeja ole, ja tuosta on helppo löytää paljon parannettavaa. Tänään kentällä kohtasi kaksi joukkuetta, jotka hyökkäävät todella laadukkaasti. Kun sellaiset joukkueet laitetaan vastakkain, paikkoja syntyy väkisinkin tavalla tai toisella, Nuutinen sanaili..