"Kahden maalin päästäminen on liikaa" – VPS-luotsi Jussi Nuorela harmitteli tappiota
VPS:n johto IFK Mariehamnin vieraana sunnuntaina kääntyi lopulta 1-2-tappioksi.
Ottelu sai avausjakson puolivälissä VPS:n kannalta hyvän käänteen, kun Antti-Ville Räisänen vei vaasalaiset johtoon.
– Saatiin hyvä startti peliin, kaikki oli hyvin kontrollissa, päävalmentaja Jussi Nuorela kuvaili.
Johto ei kuitenkaan kestänyt kuin viitisen minuuttia.
– Menetimme liikaa palloja. Maarianhaminan tasoitus on hyvä esimerkki: voitimme pallon varmaan kolme kertaa, mutta menetimme sen aina uudestaan, ja lopulta vastustaja teki maalin, Nuorela harmitteli.
IFK Mariehamn iski vielä toistamiseen toisella jaksolla ja se myös muodostui rattkaisumaaliksi.
– Kahden maalin päästäminen on liikaa, silloin yleensä hävitään. Molemmissa maaleissa meidän olisi pitänyt puolustaa paremmin, Nuorela totesi.