AC Oulu haluaa varmistaa sarjapaikkansa - "Lauantaina yksi ja ainoa tavoite"
AC Oulu on avannut Karsintasarjan komeasti kahdella voitolla ja hilannut itsensä jo lähestulkoon kuiville.
Laivastonsiniset isännöi lauantaina KTP:ta ja hakee pistettä i:n päälle loppukauden vahvalle nousulleen.
– Meillä on lauantain kotiottelussa vain yksi ja ainoa tavoite. Se on sarjapaikan varmistaminen, linjaa AC Oulun kokenut keskikenttäpelaaja Aleksi Paananen.
AC Oulun sarjapaikka voi toki varmistua jo perjantaina VPS:n ja FC Hakan ottelussa, mutta viimeistään kotivoitto FC KTP:stä lauantaina Raatissa sinetöisi asian. Paanasen luotto joukkueen tekemiseen on vahva.
– Pelaamme tällä hetkellä hyvällä itseluottamuksella ja pelaamisessamme on menty eteenpäin pienten asioiden kautta. Tämän syksyn tilanne on pitänyt ottaa oikealla tavalla vastaan, pohtii Paananen.
– Oikealla tavalla tarkoitan sitä, että jossittelu on aivan turhaa, että miksi näin. Sen saat urheilussa usein minkä ansaitset. Silloin voit vaikuttaa vain omaan tekemiseesi.