AC Oulu haluaa hyvän päätöksen kaudelle - "Pelaamme kannattajillemme lauantaina"
Veikkausliigakausi vuosimallia 2025 päättyy AC Oulun osalta lauantaina IFK Mariehamnia vastaan vieraskentällä.
Molemmat joukkueet ovat varmistaneet sarjapaikkansa jo hyvissä ajoin ennen päätöskierrosta, joten lauantaina sarjapisteiden lisäksi jaossa on kunniallinen päätös kaudelle.
Laivastonsinisten norjalaismaalivahti Thomas Kinn nostaa esiin myös ulottuvuuden lauantailta, joka ansaitsee kaiken mahdollisen kiitoksen kuluvasta kaudesta.
– Olen kuullut, että Oulusta lähtee kannattajiamme mukaan Maarianhaminaan ja se tuo peliin lisää latausta. Toivon ja haluan, että pelaamme kannattajillemme lauantaina ja annamme heille hyvän mielen kauden viimeisestä pelistä, viestittää Kinn.
Kinn on viihtynyt Oulussa ja AC Oulun organisaatiossa siitä hetkestä alkaen, kun elokuun puolivälissä Laivastonsinisten takalinjoille saapui. Yksi asia on auttanut luonnollisesti viihtyvyyden määrään enemmän kuin mikään muu.
– Voittaminen, naurahtaa Kinn.
– Voittamisella on aina iso merkitys urheilussa ja on selvä asia, että siitä saa energiaa jatkaa hommien paiskimista joukkueen kanssa. Paransimme pelaamistamme selkeästi syksyn edetessä ja loppujen lopuksi sarjapaikan varmistaminen sujui, kuten pitikin, Kinn pohtii.
IFK Mariehamn - AC Oulu Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 18.10. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.
