Mika Nurmelalta selkeät teesit AC Oulun eteenpäin viemiseksi
Mika Nurmela tarttui syksyllä AC Oulun urheilutoimenjohtajan tehtäviin ja visio tulevaisuuteen "Nurella" on selkeänä mielessä.
Nurmela haluaa nähdä muutoksen AC Oulun toimintakulttuurissa. Ennen minkään näkemistä on kuitenkin tehtävä ensin työ asioiden eteen. Ja juuri siitä syystä Nurmela halusi AC Oulun urheilutoimenjohtajaksi sekä myös edustusjoukkueen valmennustiimin jäseneksi.
– Olen sitoutunut laittamaan itseni täysin likoon tämän seuran puolesta. Minä uskon AC Ouluun sekä oululaiseen jalkapalloon, mutta asioiden muuttaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se jokaisen täytyy ymmärtää, muistuttaa Nurmela.
Mitä asioita sinä haluat omassa roolissasi keskeisesti muuttaa?
– Kaksi asiaa nousee ensimmäisenä esiin. Harjoittelukulttuuri sekä kilpaurheilukulttuuri. Harjoittelukulttuuriin kaipaan yhtenäisyyttä koko seuran osalta ja vastaavasti kilpaurheilupuolelle korkeampaa tasoa.
Nurmela näkee AC Oulun kuuluvan Veikkausliigassa TOP6:een ja tähän pääsemiseksi tarvitaan Nurmelan mukaan töitä - ja nimenomaan töitä.
– Haluan ajatella tätä asiaa niin päin, että tehdään enemmän ja puhutaan sitten, kun teot on tehty. Uskon tähän juttuun valtavan paljon. En halua luvata mitään yleistyksiä, joista puuttuu pohja tai ne perustuvat johonkin epämääräiseen. Minun tehtäväni on tehdä oma työni parhaalla mahdollisella tavalla ja oululaisen jalkapalloilun hyväksi. Teot kertokoot mitä tulevan pitää.
Enemmän Mika Nurmelan mietteitä AC Oulusta ja seuran eteenpäin viemisestä AC Oulun verkkosivujen kaksiosaisessa haastattelusta, jonka ensimmäisen odan pääset lukemaan tästä ja toisen tästä.