VPS:n kausi 2026 rakentumassa jo hyvää vauhtia - "Meidän on onnistuttava siirtomarkkinoilla"

Vepsussa katse on jo tiukasti tulevassa kaudessa. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS:n kausi 2026 rakentumassa jo hyvää vauhtia - "Meidän on onnistuttava siirtomarkkinoilla"

12.11.2025

Ensi kautta kohti mennään VPS:ssa jo täydellä vauhdilla, päämääränä paikka kuuden parhaan joukossa.

Vepsun joukkueessa tulee tapahtumaan suuria muutoksia, mutta muutostyö on aloitettu hyvällä tahdilla.

– Joukkueen rakentaminen on edennyt melko odotetusti, suunnilleen siihen tahtiin kuin kuvittelinkin, VPS:n urheilujohtaja Tommi Pikkarainen kertoo.

Ensi kauden valmistelun pohjana on analyysi päättyneestä kaudesta. Pikkaraisen mukaan strategia lähtee siitä, mitä viime kaudessa oli parannettavaa.

– Tietysti me ollaan aluksi analysoitu, mistä vastustajat loivat maalipaikkansa ja mistä me omamme. Molemmissa bokseissa pitää parantaa, ja fyysisyyttä tarvitaan lisää joillekkin osa-alueille. Yhtenä tavoitteena voidaan miettiä, miten saisimme enemmän riistoja lähempänä vastustajan maalia, ja pääsisimme niistä tilanteista hyökkäämään nopeammin, Pikkarainen avaa.

Joukkueen rakentaminen on mittava projekti, jossa pienellä organisaatiolla onnistuminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja yhteistyötä verkostojen kanssa. Budjetti tuo myös oleellisesti omat haasteensa.

– Pienemmällä budjetilla meidän on onnistuttava siirtomarkkinoilla kärkijoukkueita paremmin. Suomalaisten pelaajien hinnat ovat korkealla, ja siinä kilpailussa meidän on välillä hankalaa pärjätä rikkaita seuroja vastaan, Pikkarainen myöntää.

– Taistelemme sitä tosiasiaa vastaan, ettei meillä ole scouttaus- tai rekrytointiosastoa, vaan meillä se vastuu on todella kapeilla hartioilla. Siksi haluamme yhteistyöhön sellaisten organisaatioiden kanssa, joilla sellaiset osastot on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että meillä on kolmekin hyvää mahdollisuutta taklata ongelmia pelaajien sattumanvaraisuuksista.

Linkki kopioitu