Chris Corcoran rakentaa urheilutoimenjohtajana Jaroa tulevalle kaudelle
FF Jaron joukkueessa tapahtuu melkoisesti muutoksia kaudelle 2026, mutta nyt taustat ovat selvillä ja joukkueen rakentaminen vauhdissa.
Jaro julkisti jo aiemmin Jens Karlssonin uutena päävalmentajana. Urheilutoimenjohtajana toimeen tarttuu puolestaan Chris Corcoran, joka tulee tehtävään seuran sisältä junioripuolelta. Taustalla hänellä on kokemuksen lisäksi Yhdysvalloista hankittu Sports Management -koulutus.
- Minulta kysyttiin olenko kiinnostunut ottamaan urheilutoimenjohtajan tehtävät Fredrik Hagan jälkeen ja olin, Corcoran sanoo Österbottens Tidningille.
Edustusjoukkueen lisäksi Corcoran jatkaa myös junioripuolella nuorempien joukkueitten valmentajien valmentajana.
- Niclas Käckö ottaa vastuun 12-vuotiasta ja sitä vanhemmista. Kummallakaan meistä ei ole omaa joukkuetta, joten etsimme uutta vastuu valmentajaa 2012-syntyneille, joka on aiemmin ollut minulla, Corcoran kertoo.
Edustusjoukkueen osalta joukkueen rakentaminen on Corcoranin mukaan hyvässä vauhdissa ja sopimustarjouksia on ulkona useampia, vaikka nimistä hän ei halua puhua.
Jaron joukkueen toimintaan on tulossa myös muutoksia aamuharjoitusten myötä ja tämä sulkee osin pois mahdollisuuden pelaajille tehdä myös muita päivätöitä.
- Aamuharjoitusten myötä saamme ammattimaisemman ympäristön ja ajoittain meillä voi olla kaksi harjoitusta päivässä. Olemme myös keskustelleet koulujen kanssa niistä pelaajista, jotka edustusjoukkueessa ovat kouluiässä ja asenne on ollut positiivinen.
- Normaaliviikolla meillä tulee olemaan kuusi harjoitusta ja kuntosalit sekä yksi ottelu tai vaihtoehtoisesti yksi harjoituskerta lisää, Corcoran selvittää.