"Ei kukaan puhunut mistään lomasta" - AC Oulu valmis painamaan täysillä heti tammikuun alusta
Kun AC Oulun joukkue kokoontuu jälleen tammikuun alussa yhteen, käynnistyy ajanjakso, jonka aikana määritellään niitä suuntaviivoja, joista tuleva Veikkausliigakausi koostuu.
AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas on tyytyväinen tähän saakka näkemäänsä.
– Ryhmä on valmis tekemään hommia. Siitä ei ole kahta sanaa. Pelaajat ovat lähteneet uuteen aikaan todella upeasti mukaan. Ei ole mitään sellaista pelkotilaa, että mitähän nyt tapahtuu, vaan pikemminkin innostuneisuutta ja luottamusta siihen, että olemme oikeiden asioiden äärellä.
– Tai esimerkiksi nyt, kun jäimme ennen joulua omatoimisen harjoittelun jaksolle, niin ei siellä kukaan puhunut mistään lomasta. Joukkue ymmärtää mistä tässä on kyse. Pelurit ovat valmiita, kun uuteen kauteen valmistautuminen etenee, Isokangas vakuuttaa.
Syksyllä kuukauden verran ensikosketusta uuteen kauteen ottanut oululaisryhmä on uuden ajan edessä myös arjen urheilullisten toimintojen osalta.
– On paljon puhuttu toimintakulttuurin muutoksesta ja siihen liittyvistä asioista. Tämä ei ole kuitenkaan mielestäni ihan niin mustavalkoinen juttu, sillä kyllä me olemme ennenkin tehneet hommia ja vetäneet raskaita harjoituksia, pohtii Isokangas.
– Näen itse toimintakulttuurin muutoksen siten, että olemme muuttaneet keinojamme sen osalta, että vaatimustaso olisi koko kauden kestävä tila. Ei siis sellaista, että nyt tehdään kovaa ja huolella, mutta kohta taas palataan vanhaan. Ei missään nimessä.