"Arki maistuu todella hyvältä" - AC Ouluun siirtynyt Alex Lietsa hakee läpimurtoaan

Kuva: Iitu Lehtonen

"Arki maistuu todella hyvältä" - AC Ouluun siirtynyt Alex Lietsa hakee läpimurtoaan

15.1.2026

20-vuotias puolustaja Alex Lietsa viettää ensimmäistä talveaan pohjoisessa AC Oulun sopimuspelaajana.

Aikaisempina talvina Lietsa on "talvehtinut" eteläisessä Suomessa, josta hän päätti viime kauden päätteeksi vaihtaa Helsingin Jalkapalloklubin organisaation uusiin haasteisiin.

– Kyllä minunkin kohdallani kyse on siitä seuraavan askeleen ottamisesta uralla. Haluan eteenpäin. Kun kuulin, että AC Oulu olisi kiinnostunut, tutustuin seuran taustoihin ja olin vaikuttunut. Sama fiilis on edelleen. Arki maistuu todella hyvältä, kehuu Lietsa.

– Kovaa on menty joukkueena ja lisäksi pidän todella paljon siitä, että myös yksilökehitykseen panostetaan. Tämä tarkoittaa henkilökohtaisia harjoitusohjelmia ja testausta, jolloin pelaajat pääsevät kehittämään omia ominaisuuksiaan tarkalla seurannalla.

Tavoitteet topparilupauksella ovat selvänä mielessä ja niitä kohti mennään heti alkuvuodesta lähtien.

– Kaksi tavoitetta tulee ensimmäisenä mieleen. Haluan pysyä kunnossa ja saada peliminuutteja Veikkausliigassa, jotta pääsen auttamaan joukkuetta. Läpimurtoon on edellytykset ja harjoituksissa on tullut onnistumisia, mutta nyt pitää näyttää Liigacupista alkaen, että pystyn kantamaan vastuuta.

Linkki kopioitu