FC Interin maalivahtiosastolle nuorta täydennystä
FC Interin maalivahtiosasto on täydentynyt uuteen kauteen lähdettäessä junioreista mukaan nousseella Alex Hildénillä.
Edeltävällä kaudella Hildén pelasi Interin reservijoukkueessa seitsemässä ottelussa sekä SM-hopeaa saavuttaneessa P17-joukkueessa 11 ottelussa, jossa nuorukainen on vakuuttanut varmoilla otteillaan ja kehityspotentiaalillaan.
Hildén siirtyi Interiin Ilveksestä kaudelle 2023 ja on sittemmin edennyt seuran juniorijoukkueista nyt edustukseen asti. Viime kaudella Hildén otti jo ensimmäisiä askeliaan kohti edustusjoukkuetoimintaa maalivahtivalmentaja Miika Salmen koulutuksessa.
Hildénin nousu kertoo seuran luottamuksesta 17-vuotiaaseen maalivahtiin ja hänen kykyynsä ottaa seuraava askel huippujalkapallossa sekä seuran strategisesta tavoitteesta saada edustusjoukkueeseen junioripelaajia omaa junioriputkea pitkin.
Maalivahtivalmentaja Miika Salmi näkee edustuksen arjen oivana paikkana Hildénille kasvaa ja kehittyä.
– Alex harjoitteli viime kaudellakin jo edustuksen matkassa ja otti ensimmäisiä askeliaan kohti ammattilaisuutta. Hän on tullut uuteen vuoteen sekä tietyssä mielessä uuteen ympäristöön erinomaisesti mukaan ja on osoittanut pystyvänsä haastamaan edustusjoukkueen muita maalivahteja, Salmi toteaa Interin verkkosivuilla.
– Hänen kehityskäyränsä on selkeästi nousujohteinen, jonka eteen pitää kuitenkin tehdä edelleen paljon töitä, Salmi painottaa.