​Vasabladet: VPS:lle tyrkyllä kaksi vahvistusta, ovi käy myös toiseen suuntaan

Kuva: Juha Tamminen

​Vasabladet: VPS:lle tyrkyllä kaksi vahvistusta, ovi käy myös toiseen suuntaan

12.8.2026

Vaasan Palloseurassa on tapahtumassa pelaajaliikennettä vielä siirtoikkunan ollessa avoinna vajaan kahden viikon ajan.

VPS kertoi jo aiemmin viikolla, että Akoon Kuekin sopimus on purettu. Pois seurasta suuntaa myös ghanalainen keskikenttämies Maxwell Oduro, joka liittyi joukkueeseen kesäkuussa.

- Hän oli koeajalla, ei täyttänyt mittoja ja lähti. Ihan sopimuksen mukaisesti, VPS:n urheilutoimenjohtaja Tommi Pikkarainen totesi Vasabladetille.

Ovet käyvät myös toiseen suuntaan. Vaasassa on jo paikan päällä 22-vuotias hyökkääjä Wilson Samaké, joka oli viikonloppuna seuraamassa VPS:n otteita FF Jaroa vastaan. Malin ja Ranskan passit omaava Samaké on Pikkaraiselle tuttu pelaaja, mutta enempiä hän ei kommentoi tässä vaiheessa.

- Voin vain sanoa, että kyseessä on mielenkiintoinen pelaaja.

Vasabladetin tietojen mukaan Vaasaan olisi jo saapunut myös keskikenttäpelaaja Dren Terrnava. 21-vuotias Terrnava on TPS:n kasvatti, joka siirtyi Italiaan Parman organisaatioon jo 16-vuotiaana. Hän on pelannut myös poikien maajoukkueissa.

Lähde: Vasabladet
Linkki kopioitu