"Olemme pystyneet latautumaan todella hyvin" - KuPS on jo tottunut pelaamiseen kahdella välipäivällä
KuPS lähtee hakemaan runkosarjan voiton sinetöimistä sunnuntaisessa kotiottelussaan IFK Mariehamnia vastaan.
KuPS pelasi torstai-iltana Konferenssiliigan ottelun Irlannissa, joten valmistautumisaika sunnuntaille on ollut lyhyt. KuPS:n päävalmentaja Miika Nuutisen mukaan tästä on kuitenkin jo runsaasti kokemusta.
– Koko kesän olemme olleet sellaisessa tilanteessa. Ihan pieniä hetkiä lukuun ottamatta olemme pystyneet latautumaan otteluihin koko kesän todella hyvin. Olemme saaneet monta aika ehjääkin liigapeliä pelattua otteluruuhkassa, Nuutinen sanoi Savon Sanomille.
Tarkkana joukkueen valmistamisen suhteen saa Nuutisen mukaan kuitenkin olla.
– Kahden välipäivän jälkeen pitää päästä täyteen liekkiin.
Vastaansa KuPS saa jumbosijalla majailevan IFK Mariehamnin, jolla on kuitenkin alla voitto ja joukkue saapuu Kuopioon itseluottamusta ammentaneena.
– Maarianhaminalla on todennäköisesti hyvä energiapiikki nyt voiton myötä. Kotiottelussa Veikkausliigassa meidän täytyy aina luottaa omaan pelaamiseemme, Nuutinen painottaa.
KuPS - IFK Mariehamn Väre Areenalla sunnuntaina 23.8. kello 15.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.
