Dragtsma kiitteli omiensa taistelua

Job Dragtsma harmitteli ulosajoa. (Kuva: Juha Tamminen)

Dragtsma kiitteli omiensa taistelua

12.4.2015

Inter taisteli SJK:ta vastaan Ylen Futiskierroksen pääottelussa 1-1 (1-1)-tasapelin lähes 4000 katsojan edessä Veritas Stadionilla.

Tasapeli maistui Interille kuin voitolta, sillä joukkue joutui pelaamaan noin tunnin yhden miehen vajaalla Diogo da Costan hölmöiltyä itsensä punaisella kortilla ulos puolen tunnin kohdalla.

- Koko joukkue taisteli hienosti da Costan ulosajon jälkeen. Varsinkin toisella jaksolla olimme välillä vaikeuksissa, mutta Lehtovaaran torjuntojen ja tiiviin puolustuspelaamisen seurauksena onnistuimme raapimaan pisteen tästä ottelusta, iloitsi päävalmentaja Job Dragtsma Interin kotisivuilla.

Dragtsmaa harmitti luonnollisesti da Costan ulosajo, koska ennen sitä Interin peli kulki mallikkaasti ja joukkue johti peliä.

- Pelimme oli punaiseen korttiin asti hyvää. Saimme SJK:n puolustuskannalle ja pääsimme ansaittuun johtoon. Pelistä olisi varmasti tullut vielä parempi ilman sitä punaista, näki Dragtsma.

Dragtsman mukaan sunnuntain tasapeli antaa hyvät lähtökohdat tuleviin otteluihin.

- Lähdimme hakeman pelistä positiivista tulosta. Emme onnistuneet voittamaan, mutta kokonaisuudessa kaikki tapahtumat huomioiden tämä oli meille hyvä tulos. Tästä on hyvä jatkaa, päätti Dragtsma.

Linkki kopioitu