Pistekin maistui Inter-debytantti Lehtovaaralle
Jukka Lehtovaara pelasi ensimmäisen Veikkausliigaottelunsa Interin maalilla sunnuntaina SJK:ta vastaan pelatussa kauden avausottelussa.
Inter-debyytti sujui Lehtovaaralta erinomaisesti, sillä mies esitti varsinkin ottelun toisella jaksolla tukun huipputorjuntoja.
Lehtovaara oli pelin jälkeen luonnollisesti tyytyväinen pisteeseen, sillä Inter joutui taistelemaan koko toisen jakson yhden miehen ylivoimalla pelannutta SJK:ta ja vastatuulta vastaan.
- Kyllä pisteeseen pitää olla lopulta tyytyväinen, sillä pelin luonne muuttui melkoisesti, kun meiltä lensi pelaaja ulos. Toisella jaksolla yltynyt tuuli teki myös pelaamisesta ja pallojen arvioimisista vaikeaa, kun pallo jäi monta kertaa pyörimään turhaan meidän kenttäpuoliskolle, summasi Lehtovaara ottelua Interin verkkosivuilla.
Interin peli ei enää toisella jaksolla ollut ihan kauneinta katsottavaa. Lehtovaaran mukaan kuitenkin tästä pelistä oli tärkeintä saada hyvä tulos.
- Ei se peli varsinkaan toisella jaksolla meiltä kaunista ollut. Tämä on kuitenkin tulosurheilua. Pelasimme myös vajaalla, joten kaikki ovat varmasti tyytyväisiä, sanoi Lehtovaara pelin jälkeen.
SJK sai oman maalinsa inhottavalla tavalla, kun Bahrudin Atajicin laukaus muutti ilkeästi suuntaa ja painui ohi voimattoman Lehtovaaran.
- Olin menossa siinä toiseen kulmaan. Pallo vaihtoi suuntaa, enkä ehtinyt enää torjumaan sitä. Toivottavasti tulevissa peleissä nuo kimpoilevat sitten ohi maalin, kommentoi Lehtovaara vierailijoiden tasoitusta.