VPS hioo kuvioitaan VIFK:ta vastaan

VPS hioo kuvioitaan VIFK:ta vastaan

16.4.2015

Vaasan Palloseura pelaa torstaina viimeisen harjoitusottelunsa ennen ensimmäistä Veikkausliiga-peliään. Botniahallin ulkonurmella vastaan asettuu tuttu joukkue: Vasa IFK.

Vaasan Palloseuran Veikkausliiga-kauden alku siirtyi lopulta yli kahdella viikolla, kun sarja-avaus HIFK:ta vastaan jouduttiin perumaan Töölön jalkapallostadionin tekonurmen ollessa pelikelvoton.

VPS sai kuitenkin järjestettyä kaksi kauteen valmistavaa harjoitusottelua ennen tosipelien alkamista. Viime viikolla se kohtasi Tampereella sarjanousija Ilveksen, jonka VPS voitti 2-1-lukemin. Maalintekijöinä vieraskentällä kunnostautuivat Denis Abdulahi ja Juho Mäkelä. Huomenna (to 16.4.) vastaan asettuu Ykkösen VIFK. Botniahallin ulkonurmella pelattavassa harjoitusottelussa on joukkueilla mahdollisuus tehdä vielä viime hetkien viilauksia.

- Pelituntuman kannalta erittäin hyvä peli. VIFK on aina tarjonnut meille hyvän vastuksen ja se tekee sen varmasti myös nyt, päävalmentaja Olli Huttunen uskoo Vepsun verkkosivujen mukaan.

Harjoitusottelu tulee muutaman toipilaana olleen pelaajan kannalta loistavaan saumaan. Huttusen mukaan jalkavaivoista kärsineet puolustaja Jerry Voutilainen ja keskikenttäpelaaja Loorents Hertsi tulevat saamaan pitkästä aikaa minuutteja.

Myös ghanalaishyökkääjä Prince Godwinille valmennusjohto antaa todennäköisesti näytönpaikan.

- Hän on nyt paremmassa kunnossa pienen sairastelun jälkeen. Päätöksiä jatkon suhteen ei olla vielä tehty, Huttunen päättää.

Harjoitusottelu VIFK-VPS Botniahallin ulkokentällä torstaina klo 17.15 alkaen

Linkki kopioitu