Dragtsma luottaa Interin vireen jatkuvan
FC Inter matkustaa perjantaina Sonera stadiumille HIFK:n vieraaksi. Hyvin kautensa aloittaneet turkulaiset joutuvat lähtemään otteluun hieman siipirikkoisena.
Päävalmentaja Job Dragtsman mielestä Inter voi lähteä peliin luottavaisesti. Joukkueen peli on rullannut hyvin oikeastaan koko ajan kumpaankin suuntaan.
- Meillä on hyvät mahdollisuudet ottaa hyvä tulos ottelusta. Peli on rullannut hyvin oikeastaan kumpaankin suuntaan. Lahdessa olimme ensimmäistä kertaa takaa-ajaajina ja näytimme, että pystymme nousemaan myös sieltä, toteaa Dragtsma Interin sivuilla.
Kevään otteluruuhka on alkanut vaatia jo veronsa. Inter menetti sairastuvalle Lahti-pelissä jälleen kaksi pelaajaa. Takaisin kokoonpanoon tekee HIFK-pelissä paluun suurella todennäköisyydellä Eric Matoukou.
- Perjantaina ovat sivussa Lehtovaara, Kauppi, Aho, Kanakoudis ja Da Costa. Pystymme kuitenkin paikkaamaan heidät. Lahti-pelissä mm. nuori kasvattimme Oskari Qvick näytti pystyvänsä pelaamaan tällä tasolla, kehuu Dragtsma.
HIFK-peli aloittaa Interin osalta tiiviin pelijakson, jonka aikana joukkue pelaa 18 päivän aikana kuusi ottelua. Laaja pelaajarinki on siis tarpeen.
HIFK-FC Inter Sonera stadiumilla perjantaina 8.5. kello 18.30. Ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.