Viime hetken tappio söi Mika Ojalan mieltä

Mika Ojalan rankkarimaali ei riittänyt.

Viime hetken tappio söi Mika Ojalan mieltä

9.5.2015

Interin ainoan maalin perjantaisessa HIFK-tappiossa tehnyt Mika Ojala oli pelin jälkeen pettynyt mies. Loppuhetken maali kirpaisi Ojalaa ja syvältä.

- Ei tuollaista saisi tapahtua. Puolustimme sen tilanteen todella huonosti. He pelasivat pallon meidän puolustuslinjan eteen, mistä se ajautui taustalta nousseelle topparille, joka sitten teki maalin. Luokatonta, sadatteli Ojala Interin sivujen mukaan.

Itse ottelussa Ojalan mukaan paremmin toimi pelin toinen jakso. Välit löytyivät tuolloin paremmin.

- Toisella jaksolla pystyimme käyttämään tilan kentällä paremmin hyväksi. Saimme pelattua väleihin ja sitä kautta peli rullasi paremmin. Prässäsimme myös ylempää, mikä taas pakotti HIFK:n huonoihin ratkaisuihin, selvitti Ojala.

Kentän parhaana pelaajana palkittu Ojala toi Interin ottelussa tasoihin kauden ensimmäisellä maalilla. Viimeistely rangaistuspotkusta oli upea. Chippi keskelle maalia.

- Fiiliksen mukaan vetelen niitä pilkkuja. Nyt tuntui tuo oikealta ja niin se olikin, kuvaili MO perjantain osumaansa.

Linkki kopioitu