Dragtsma kiitteli Bahnea: ”Magnus oli tänään loistava”
FC Interin maalivahti Magnus Bahne nousi joukkueensa sankariksi, kun Inter eteni Suomen Cupin finaaliin kukistamalla rangaistuspotkukilpailussa KuPS:n. Interin päävalmentaja Job Dragstma antoi tunnustusta koko joukkueelle kovasta taistelusta.
Interin voitto tuli vaikeimman kautta, sillä se joutui pelaamaan jo varsinaisen peliajan viimeisen vajaan kymmenminuuttisen peräti kahden miehen vajalla, mutta onnistui siitä huolimatta kampeamaan ottelun aina rangaistuspotkukilpailuun ja lopulta voittoon saakka.
- Aivan mieletön taistelu koko joukkueelta. Ulosajojen jälkeen meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää pitää oma maali puhtaana niin pitkään kuin mahdollista. Onnistuimme siinä ja pääsimme rankkareille, mitkä ovat aina melkoista lottoa, Dragtsma kertasi ottelua Interin sivuilla.
Dragtsman mukaan Inter aloitti ottelun kohtalaisen hyvin, vaikka jäikin takaa-ajajaksi KuPS:n johtomaalin myötä. Toisen jakson alku oli myös joukkueelta hyvä.
- Ensimmäisen jakson pelaaminen oli ihan hyvällä tasolla. Maalin tosin päästimme jälleen helpolla tavalla. Toiselle jaksolle tulimme myös vahvasti ja teimme maaliin, näki Dragtsma.
Ottelun Inter-sanakarille päävalmentaja Dragtsma antoi myös kehut.
- Magnus oli tänään loistava. Rankkaritorjunnat olivat upeita, mutta hän teki myös muita upeita ja tärkeitä torjuntoja otteluissa, kehui Dragtsma Inter-sankaria.