Pikkuhuuhkajat voitto mielessä Färsaarten kimppuun
Pikkuhuuhkajat jatkaa komealla voitolla Venäjästä alkaneita EM-karsintojaan tiistaina kotiottelulla Färsaaria vastaan.
Venäjä-ottelu on pureskeltu ja päävalmentaja Tommi Kautonen miehistöineen on keskittynyt nyt vain edessä olevaan haasteeseen.
- Karsintojen toiseen otteluun on aivan eri lähtökohdat. Etukäteen ajatellen Venäjä ja Färsaaret eivät toisiaan kovin paljon jalkapalloilullisesti muistuta. Meillä pitää kuitenkin olla sama valmius ja vireys kuin perjantaina, Kautonen painottaa Palloliiton verkkosivuilla.
Kautonen haluaa joukkueensa esiintyvän tarkasti sovitun pelisuunnitelman mukaan.
- Meidän tulee olla kurinalaisia ja sitoutuneita tekemään sovittuja asioita kentällä. Vastustajan pelitapa on käyty läpi ja pelisuunnitelmassamme on keinot siihen, että tiistaina saavutetaan hyvä tulos, Kautonen kertoo.
- Jos pelaamme laadukkaasti, terävästi ja päättäväisesti omalla tasollamme, lopputuloksena pitäisi olla voitto, päävalmentaja uskoo.
Ottelu Myyrmäen jalkapallostadionilla Vantaalla alkaa tiistaina kello 18.30. Kamppailua voi seurata suorana lähetyksenä myös VeikkausTV:ssä ja Palloliiton Huuhkaja-TV:ssä.