RoPS vei kärkikamppailun
Sunnuntain kierroksella panokset olivat korkealla sarjataulukon molemmissa päissä. RoPS otti tärkeän voiton HJK:sta ja sarjan hännillä VPS paranteli asemiaan.
Ylen Futiskierroksella nähtiin huikeaa jalkapalloviihdettä, kun sunnuntaina pelattiin viisi ottelua. RoPS vankisti asemiaan sarjan kärjessä, kun se voitti HJK:n vieraissa 2-0. Samalla RoPS repäisi helsinkiläisiin viiden pisteen kaulan, mutta HJK:lla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. SJK pysyi niin ikään tiukasti mestaruustaistelussa mukana, kun se käänsi 0-1-tappioaseman 3-1-voittoon ja on nyt kahden pisteen päässä RoPS:sta pelin vähemmän pelanneena.
Sarjan hännillä VPS pudotti FF Jaron karsijan paikalle, kun se otti paikalliskamppailussa 2-1-voiton. HIFK katkaisi kolmen pelin tappioputkensa parhaaseen mahdolliseen saumaan, kun se murskasi FC Lahden 5-0 vieraskentällä. Ilveksen vahva vire sai jatkoa, kun se voitti KuPS:n vieraissa ja nousi sarjataulukossa jo seitsemänneksi.
Maanantaina on yksi peli ja siinä kohtaavat IFK Mariehamn ja FC Inter. Ottelun hauska yksityiskohta on se, että nämä kaksi joukkuetta kohtaavat uudemman kerran seuraavana lauantaina Respect Suomen Cupin finaalissa Valkeakoskella.
Ottelua voit katsoa myös IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.