Inter ottaa tuntumaa tekonurmeen

Job Dragtsma vie miehensä tekonurmelle. (Kuva: Juha Tamminen)

Inter ottaa tuntumaa tekonurmeen

24.9.2015

Suomalaisen jalkapallokauden toiseksi arvostetuin pokaali on jaossa lauantaina, kun IFK Mariehamn ja Inter kohtaavat toisensa Valkeakosken Tehtaan Kentällä pelattavassa Respect Suomen Cupin ottelussa.

Cupin finaali on yleensä pelattu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Helsingissä. Nyt ottelu pelataan kuitenkin ykkösessä pelaavan Hakan kotikentällä Valkeakoskella. Interille pelipaikka on tuttu, sillä joukkue kohtasi siellä kauden alla pelatussa harjoitusottelussa KuPS:n.

- Pelasimme siellä harjoitusottelun keväällä KuPS:aa vastaan, joten kenttä on meille periaatteessa myös kentälle viime syksynä tulleen tekonurmialustan osalta tuttu, sanoo päävalmentaja Job Dragtsma Interin sivuilla.

Inter mietti pitkään matkustamista ottelupaikkakunnalle päivää aikaisemmin. Joukkue päätti kuitenkin matkustaa Valkeakoskelle vasta pelipäivänä ja keskittyy harjoitteluun Turun alueen uusimmalla tekonurmikentällä Pansiossa.

Päävalmentaja Dragtsman mukaan joukkueen on hyvä saada tuntumaa hyvässä kunnossa olevaan tekonurmeen ennen ottelua.

- Kupittaan tekonurmet ovat jo melko heikossa kunnossa, joten harjoittelemme torstain ja perjantain Pansion uudella tekonurmikentällä. Saamme näin ollen otettua tuntumaa lauantain pelialustaan. Hienoa, että pääsimme harjoittelemaan sinne, toteaa Dragtsma.

Itse tekonurmikentän Dragtsma ei usko antavan etulyöntiasemaan kummallekaan joukkueelle lauantain loppuottelussa.

- Kauden aikana pelataan paljon tekonurmella, joten ei siitä mielestäni ole eritysitä hyötyä kummallekaan joukkueelle, sanoo Dragtsma.

Suomen Cupin loppuottelu pelataan siis lauantaina Valkeakosken Tehtaan Kentällä alkaen kello 14.45.

Linkki kopioitu