IFK Mariehamn ja Inter jahtaavat Suomen Cupin voittoa
Respect Suomen Cup huipentuu lauantaina pelattavaan finaaliin IFK Mariehamn-FC Inter. Finaali pelataan Valkeakosken Tehtaan kentällä kello 14.45 alkaen.
IFK Mariehamn oli pitkään poissa Suomen Cupista, kunnes palasi mukaan turnaukseen vuonna 2010. Menestys on ollut siitä lähtien vahvaa, sillä siitä lähtien se on selviytynyt joka kerta vähintään puolivälieriin ja peräti neljästä välieriin. Tänä vuonna irtosi kuitenkin ensimmäistä kertaa finaalipaikka. Ahvenanmaalaisten päävalmentaja Pekka Lyyski myöntää, että edessä on iso koitos, kun seura jahtaa historiansa ensimmäistä Suomen Cupin voittoa.
- On selvää, että tämä on seurahistorian tärkein ottelu Veikkausliigaan nousun ohella, Lyyski toteaa Palloliiton sivuilla.
FC Inter on finaalissa mukana kolmatta kertaa. Vuonna 2009 se juhli mestaruutta, kun se kaatoi Tampere Unitedin ja viime vuonna se hävisi kitkerästi rankkareilla HJK:lle. Viime vuoden finaalitappiosta onkin jäänyt nälkää tälle vuodelle.
- Tämä on kolmas kerta, kun Inter on finaalissa. Viime vuonna olimme lähellä voittaa. Nämä ovat isoja pelejä ja on mukava päästä taistelemaan jälleen voitosta, Interin päävalmentaja Job Dragtsma painottaa.
Joukkueet ovat toisilleen varsin tutut jo tältä kaudelta, sillä ne ovat kohdanneet tämän vuoden aikana yhteensä jo kuusi kertaa. Kumpikaan valmentaja ei usko, että kummaltakaan nähdään mitään suuria pelillisiä yllätyksiä.
- Joukkueet tuntevat hyvin toisensa enkä usko yllätyksiä tulevan. Molemmat valmistautuvat hyvin peliin ja tietävät vastustajan hyvin, Dragtsma toteaa.
- Pelasimme jo Liigacupissa samassa lohkossa, sen jälkeen harjoitusottelun ja sen lisäksi tietenkin sarjassa. Kun on kohdattu kuusi kertaa vuoden aikana, niin ei sieltä suuria yllätyksiä ole luvassa. Molemmat tuntevat toisensa läpikotaisin, Lyyski komppaa.
Ottelu pelataan puolueettomalla kentällä Valkeakoskella. Kenttä ei ole kummallekaan vieras, sillä Inter pelasi ennen kauden alkua siellä harjoitusottelun ja IFK Mariehamn aloitti tämän vuoden cup-taipaleensa nimenomaan Tehtaan kentältä kohdatessaan Ilveksen.
- Siinä mielessä tilanne on 50-50, että molemmat ovat jo pelanneet siellä tänä vuonna. Lisäksi vastaavanlaisilla kentillä tulee pelattua muutenkin kauden aikana, ettei sillä ole niin väliä, Lyyski miettii.
- On kiva pelata Valkeakoskella, muttei sillä ole muuten merkitystä missä pelataan, ellei pelata Helsingissä ja vastassa on HJK, Dragtsma puolestaan toteaa.
Molemmat joukkueet ovat saamassa Tehtaan kentälle hienon kannustuksen, sillä molempien faneja on tulossa peliin satoja. Lyyski uskoo sen tuovan kentälle myös lisäenergiaa.
- Onhan se selvä, että kun niin suuri joukko meidän kannattajia tulee peliin, niin se nostaa meitä.
Dragtsma odottaa jännittävää finaalia.
- Tämä on tietysti tärkeä ottelu molemmille ja yritämme sen luonnollisesti voittaa. Varmasti tiukka peli on tulossa, ennakoi hollantilaisvalmentaja.
IFK Mariehamnin ja FC Interin välinen Respect Suomen Cupin finaali pelataan lauantaina Valkeakosken Tehtaan kentällä kello 14.45 alkaen. Ennen päätapahtumaa pelataan myös Regions' Cupin finaali TPK-SC KuFu-98, joka alkaa 11.30. Molempiin otteluihin pääsee samalla ottelulipulla. Lisätietoja lipunmyynnistä löytyy täältä.