Inter takaisin harjoituksiin -"kevyesti perjantaina"
FC Interin Veikkausliigajoukkue aloittaa kauteen 2016 valmistaumisen perjantaina Javenture Areenalla.
Interin pelaajat ovat pitäneet lomaa yhteisharjoituksista noin kuusi viikkoa. Ihan laakereilla joukkueen pelaajisto ei ole kuitenkaan saanut levätä, sillä jokainen pelaaja on harjoitellut tauon ajan henkilökohtaisten ohjelmien mukaan.
- Harjoittelemme huomenna kevyesti ja maanantaina testaamme pelaajien kuntoa. Sen jälkeen alkaa harjoittelu kohti huhtikuussa alkavaa Veikkausliigakautta, sanoo Interin peräsimessä peräti 10. kautensa aloittava hollantilaisvalmentaja Job Dragtsma seuran verkkosivuilla.
Ihan täydellä miehistöllä Inter ei pääse heti harjoittelemaan, sillä mm. Kaan Kairinen ja EIF:sta siirtynyt Benjamin Källman ovat vielä ensi viikon maajoukkuetehtävissä. Testipelaajia nähdään myös harjoituksissa, mutta ei ihan heti alussa.
- Testipelaajia tulee näytille jossain vaiheessa, mutta ei näillä näkymin vielä ihan ensimmäisten päivien aikana, sanoo Dragtsma.
Ensimmäinen ottelu Interillä on ohjelmassa Liigacupissa kahden viikon kuluttua perjantaina (22.1.), jolloin joukkue kohtaa Javenture Areenalla Veikkausliigaan nousseen PK-35:n.