TS: Tuttu pelaaja palaamassa Interiin

Kennedy Nwanganga Interissä kaudella 2010. (Kuva: Juha Tamminen)

TS: Tuttu pelaaja palaamassa Interiin

26.1.2016

FC Interistä syksyllä 2010 Belgian Genkiin siirtynyt nigerialaishyökkääjä Kennedy Nwanganga, 25, on Turun Sanomien mukaan tekemässä paluuta turkulaisseuraan.

Kennedy Nwanganga pelasi kausina 2009-10 Interissä 43 liigaottelua, joissa hän teki yhdeksän maalia. Hän oli voittamassa Interin kanssa myös Suomen cupia 2009. Hän oli jo maanantaina testipelaajana mukana Interin harjoituksissa.

– Minulla on ollut ongelmia vasemman nilkkani kanssa, mutta nyt olen kunnossa taas. Vamma tuli aikoinaan harjoituksissa, kertoi Kennedy Nwanganga TS:lle.

Viime kaudella Kennedy Nwanganga pelasi Genkistä lainalla Belgian toisella sarjatasolla Roeselaressa. Hänen sopimuksensa Genkin kanssa loppui kesällä, ja nyt hän on liikkeellä vapailla papereilla. Roeselaren lisäksi Kennedy Nwanganga ehti olla Genkistä lainalla myös Beerschotissa ja Westerlossa.

– Olen iloinen, että olen takaisin Interissä. Minulla on täältä paljon hyviä muistoja, sanoi Kennedy Nwanganga.

Hänet nähtäneen kentällä Interin paidassa jo perjantaina, kun turkulaisjoukkue kohtaa Liigacupissa vieraissa FC Lahden.

Linkki kopioitu