FC Inter Junior Lounge avattiin
Veritas Stadionin toiseen kerrokseen rakennetun FC Inter Junior Loungen avajaisia vietettiin torstaina. Junior Lounge on seuran omille junioreille tarkoitettu tila, jossa he voivat koulun jälkeen viettää aikaa ennen kuin treenit alkavat. Junior Lounge on avoinna arki-iltapäivisin, ensi maanantaista 7.3. alkaen.
Junior Lounge tarjoaa junioripelaajille mahdollisuuden viettää koulun loppumisen ja harjoitusten alkamisen välisen ajan tilassa, jossa he voivat valvotusti opiskella ja valmistautua illan harjoituksiin. Tilan ja ohjatun toiminnan avulla tuetaan opiskeluja, urheilijaksi kasvua, terveellisten elämäntapojen muodostumista sekä kasvatetaan tavoitteellisuuteen ja suunnitelmallisuuteen sekä jalkapallossa että opiskeluissa. Junior Loungesta löytyy myös hyvät välineet oheisharjoitteluun.
Koulu- ja urheilumenestys kulkevat usein käsi kädessä, joten panostus seuran junioreiden kokonaisvaltaiseen tukemiseen, on yhteiskunnallisen vastuun lisäksi panostus myös huippu-urheiluun. Interin juniorivalmentaja Kalle Parviainen toimii tilassa ohjaajana ja samalla kasvattaa poikia itseohjautuviksi opiskelijoiksi ja urheilijoiksi. Ohjaajan kanssa pelaajat voivat asettaa itselleen realistisia lyhyen ja pidemmän tähtäimen suunnitelmia esim. tulevaan kokeeseen, aineeseen, lukukauteen, lukuvuoteen sekä urheilullisiin tavoitteisiin liittyen.
Poikien koulumenestyksestä huolehtiminen on tärkeää. Tyttöihin verrattuna pojat tutkitusti painottavat kykyjen merkitystä oppimisen ja koulumenestyksen selittäjinä, mutta pyrkivät samalla selviämään koulutöistä mahdollisimman helpolla ja kokevat koulutyön vähemmän mielekkääksi. Urheilusta tuttu "lahjattomat treenaa" ajattelu johtaa usein koulumenestyksen heikkenemiseen ja myös oman potentiaalin hukkaamiseen opiskeluissa. Jalkapalloammattilaisia tulee vain todella harvoista, joten opiskelun tärkeyden ymmärtäminen ja motivaation ylläpitäminen sekä vahvistaminen on poikien tulevaisuuden kannalta tärkeää.