​Kaksi ottelua, kaksi voittoa VPS:lle – "Uskoa omaan tekemiseen"

VPS on avannut cupin kahdella voitolla. (Kuva: Juha Tamminen)

​Kaksi ottelua, kaksi voittoa VPS:lle – "Uskoa omaan tekemiseen"

3.2.2019

VPS:n hyvä alku Suomen Cupin Veikkausliigan karsinnalle sai jatkoa lauantaina KuPS:sta otetun 1-0-voiton myötä.

VPS:n kokoonpanossa oli jälleen mukana useita nuoria pelaajia. 19-vuotias Jonas Häkkinen teki ottelussa debyyttinsä raitapaidassa.

- Jonas oli pallon kanssa hyvä ja rauhallinen. Paljon on kehitettävää vielä puolustuspelaamisessa, mutta tämä oli hänelle ensimmäinen peli pitkään aikaan. Lähdimme kehittämään tiettyjä asioita nuorten pelaajien kanssa tässä ottelussa ja se näkyi kentällä.

- Monet pelaajat ovat tottuneet tekemään asioita tietyllä tavalla, mutta heidän täytyy oppia pelaamaan tietyissä tilanteissa meidän haluamallamme tavalla. Se vie aikaa, mutta olemme ottaneet askeleita eteenpäin, kertoi päävalmentaja Petri Vuorinen.

Vuorinen uskoo, että kaksi voittoa kahdesta ottelusta tekee hyvää koko joukkueelle ja joukkuehengelle.

- Tämä antaa uskoa meidän omaan tekemiseemme. Hyvien tuloksien lisäksi näemme, että tietyt asiat toimivat kentällä ja se ruokkii kaikkien itseluottamusta sekä antaa uskoa omaan peliimme. Sama usko ja itseluottamus täytyy kuitenkin pitää myös tappion hetkellä.

Suomen Cup jatkuu Vepsun osalta viikon päästä lauantain. Silloin vastaan asettuu Rovaniemen Palloseura. Ottelu pelataan Fennia Arenassa klo 17:45. Vuorinen odottaa tulevaa viikkoa innolla.

- Edessä on hyvä työviikko. Nyt on hyvä rytmi, koska pelaamme lauantaisin ja saamme pelien alle viisi kovaa harjoituspäivää. Lähdemme taas kehittämään omaa peliämme. Kehitys ei välttämättä ole aina nousujohteista ja huonoja päiviä saattaa tulla. Suunnan pitää kuitenkin olla aina ylöspäin.

- Kaikki pelaajat ovat nälkäisiä ja haluavat kehittyä myös pelaajina. Edessä on hyvä harjoitusviikko, naulaa Vuorinen.

Linkki kopioitu