"Uskon mahdollisuuksiimme" - VPS latautuu kohtalonotteluun vapaapäivän merkeissä
VPS:lla on sunnuntaina todella tiukka paikka kotiottelussa HIFK:ta vastaan. Vain voitto kelpaa, eikä sekään välttämättä riitä taistelussa putoamista vastaan.
VPS pitää lauantaina vapaapäivän, jotta pelaajat olisivat mahdollisimman levänneitä ja tuoreita sunnuntain ottelussa.
- Olemme treenanneet joka päivä tällä viikolla, mutta huominen on vapaa. Lataamme akkuja huomenna ja olemme valmiita sitten sunnuntain peliin, päävalmentaja Christian Sund kertoo.
Joukkueella on niskassaan isot paineet sunnuntain HIFK-ottelussa. Päävalmentajan mukaan paine on näkynyt joukkueen tekemisessä positiivisella tavalla. Kaikki haluavat näyttää kuuluvansa kentälle äärimmäisen tärkeässä ottelussa. Sundilla on vahva usko joukkueensa mahdollisuuksiin.
- Treeneissä on ollut paljon näyttämisen halua. Pelipaikoista on todella kova kilpailu ja sen näkee harjoituksissa. Nyt on pakkovoiton paikka, vaikka voittokaan ei välttämättä auta. Mutta me haemme sen voiton. Uskon mahdollisuuksiimme sen perusteella, mitä olen nähnyt tällä viikolla treenikentällä, Sund kommentoi.
VPS-HIFK Elisa Stadionilla sunnuntaina 6.10. klo 16. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.