​VPS:lla lauantaina loppuvuoden huipennus – "Tärkein juttu nähdä nuoria edustusjoukkueessa"

Jussi Nuorela näkee lauantaina nuoret tositoimissa. (Kuva: Juha Tamminen)

​VPS:lla lauantaina loppuvuoden huipennus – "Tärkein juttu nähdä nuoria edustusjoukkueessa"

17.12.2022

VPS päättää loppuvuoden harjoitusjaksonsa lauantaina kohtaamalla Ykkösen SJK Akatemian.

VPS lähtee otteluun laajalla ringillä. Mukana ovat kaikki sopimuspelaajat Englannissa loppuvuoden harjoittelevaa Tyler Reidiä lukuun ottamatta, testipelaajat Kalle Kuisma ja Valtteri Olsbo sekä tukku omia nuoria.

– Koitamme mennä kahdella eri joukkueella eli jokainen pelaisi yhden puoliajan. Lähtökohtaisesti pelaamme niin, että kentällä on sekaisin nuoria ja edustusjoukkueen pelaajia, VP:n päävalmentaja Jussi Nuorela suunnittelee Ilkka-Pohjalaisen mukaan.

VPS:n harjoittelu on toistaiseksi ollut fysiikkapainotteista, eikä esi-merkiksi taktista puolta ole treenattu lainkaan.

– Tärkein juttu on, että näemme nuoria pelaajia pelaavan edustus-joukkueen kanssa ja miten he pärjäävät tuollaisessa pelissä, Nuorela sanoo.

– Suurin osa heistä ei kuitenkaan ole pelannut noin kovaa vastusta-jaa vastaan koskaan. Moni on pelannut akatemiassa kolmosdivaria, mutta nyt tulee vastaan ykkös-divisioonan joukkue. Kiva nähdä, miten he ottavat sen vastaan ja miten kukakin pärjää henkilökohtaisesti.

Ottelu Fennia Arenalla alkaa lauantaina kello 17.20 ja tapahtumaan on yleisöllä vapaa pääsy.

Lähde: Ilkka-Pohjalainen
Linkki kopioitu