"Varmasti kilpailukykyinen joukkue myös kaudella 2023" – VPS palasi Veikkausliigaan jäädäkseen
VPS nousi takaisin Veikkausliigaan kaudelle 2022 ja taisteli lopulta viimeiseen saakka jopa ensi vuoden europaikoista.
Vepsun urheilutoimenjohtaja Janne Lindbergin mukaan joukkueen rakentaminen Veikkausliigaan alkoi pian nousun varmistuttua syksyllä 2021. Joukkueessa oli ja on edelleen vahvaa paikallisväriä.
- On selkeä strateginen valinta, että panostamme alueellisesti pelaajiin, mutta mikään itseisarvo se ei saa olla. Jokaisen pelaajan, joka täällä on ja tänne tulee, pitää pystyä osoittamaan arvonsa ja sen että pystyy pelaamaan VPS:ssa. Joka pelaajan kohdalla pohditaan mitä annettavaa hänellä on seuralle ja joukkueelle, Lindbergin linjaa VPS:n kausikoostevideolla.
- Hankinnat tälle kaudelle onnistuivat aika hyvin ja samalla jonkin verran omia nuoria pystyttiin kuitenkin myös ajamaan sisään.
VPS:n kautta leimasi vahva pelaaminen vieraissa ja puolestaan kotiotteluissa pisteet olivat todella tiukassa. Lopulta joukkue taisteli itsensä aina Eurolopputurnauksen finaaleihin saakka.
- Oli pitkä kausi ja mukaan mahtui monta nousua ja laskua. Vaikka aika loppukauteen meni säilymisen varmistuminen, niin lopulta se hoitui aika selvästi ja kokonaisuutena pelasimme aika lailla tasaisia otteluita. Totta kai niitä ohipelejä aina tulee, mutta niistä päästiin yli aina aika nopeasti.
Kevät ennen Veikkausliigakauden alkua ei välttämättä Lindbergin mukaan antanut joukkueesta täyttä kuvaa ulospäin.
- Keväällä korona vielä vaikutti ja jouduimme muutaman sovitun harjoituspelin perumaan. Kohtasimme sen myötä aika lailla samoja joukkueita ja kovia sellaisia. Koko ajan kuitenkin uskoimme, että meillä on vahva joukkue, etenkin kun saatiin vielä maaliskuun lopulla muutamat puuttuvat palaset hankittua, Lindberg kertaa.
- Hyvin kuitenkin kaikkineen teimme taustatyöt ja valmennus kentällä teki sitten myös hyvää työtä.
Nyt joukkuetta rakennetaan samojen periaatteiden mukaan myös tulevalle kaudelle.
- Varmasti meillä tulee olemaan kilpailukykyinen joukkue myös kaudella 2023, "Jose" vakuuttaa.
VPS:n kausi 2022 wrapped -videoon pääset alla olevan lähdelinkin kautta. Mukana kautta kertaamassa ovat Lindbergin ohella Vepsun operatiivinen johtaja Satu Nieminen ja myyntijohtaja Mika Koivumäki.