"Oli iso voitto meille tänään" - Nuorela näki parantamisen varaakin VPS:n pelissä
VPS avasi kauden maali- ja voittotilinsä perjantaina niukalla 2-1-voitolla IFK Mariehamnista.
Viihdyttävässä ja tiukassa ottelussa nähtiin runsaasti maalipaikkoja ja vauhtia. Peli oli lopulta todella rikkonainen, ja 90 minuutin aikana nähtiin yhteensä 7 varoitusta, sekä yksi ulosajo. VPS:n Savio sai kaksi keltaista korttia samankaltaisista tilanteista tullen myöhässä pallontavoittelutilanteeseen takaapäin ja estämällä vastustajan etenemisen. Savio ajettiin ulos 85 minuutilla, jonka seurauksena VPS pelasi entistä vahvemman paineen alla alimiehitettynä. IFK Mariehamn ei kuitenkaan kyennyt nousemaan VPS:n rinnalle.
Molemmat joukkueet lähtivät otteluun samankaltaisista näkökulmista hakien avausvoittoaan vaikeiden alkukierrosten jälkeen. VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan vaasalaisten maalipaikoista olisi pitänyt saada aikaiseksi enemmän maaleja.
- Ottelu oli iso voitto meille tänään, se on selvä. Pelasimme loistavan alun ja teimme hienon maalin. Ensimmäisellä jaksolla meidän olisi pitänyt tehdä vielä enemmän maaleja. Saimme paljon hyviä hyökkäyksiä ja tilanteita, joista meidän olisi tullut ratkaista peli.
- Saimme toisen jakson alkuun tärkeän 2–0 maalin, mutta siihen pelimme ikävästi kuin lopahti. Emme ehkä olleet tarpeeksi rohkeita pallossa ja muutuimme liian passiiviseksi. Viimeiset 30 minuuttia olivat meille vaikeat, ja Savion punaisen kortin seurauksena myös lopussa osittain selviytymistä. Tarvitsimme loppupuolella myös hieman tuuria. Ansaitsimme voiton, mutta maalipaikoistamme on tehtävä enemmän maaleja. Myös kontrolli pelistä on pidettävä paremmin hallussa. Iso voitto tuli lopussa hieman tappelemalla, Nuorela totesi.