VPS:n Huhta mielii lisää vastuuta: "Kyllähän se on iso hyppäys mennä junioreista aikuisiin"

VPS ja Haka ottavat toisistaan mittaa jälleen keskiviikkona. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS:n Huhta mielii lisää vastuuta: "Kyllähän se on iso hyppäys mennä junioreista aikuisiin"

1.7.2025

VPS isännöi keskiviikkona FC Hakaa Vaasassa.

Yksi illan mielenkiintoisista kysymyksistä on se, millaisen kokoonpanon loukkaantumisista kärsinyt isäntäjoukkue saa jalkeille.

VPS:n oma kasvatti Kalle Huhta nousi täksi kaudeksi Akatemiasta edustukseen ja on saanut tuntumaa Veikkausliigan vauhtiin. Hyppy junioreista liigakentille on ollut iso, mutta kehitys on kulkenut oikeaan suuntaan.

– Oli hienoa päästä pelaamaan IFK Mariehamnia vastaan. Kyllähän se on iso hyppäys mennä junioreista aikuisiin, ja vielä näin kovalle tasolle. Isoin muutos on fysiikassa ja perustekemisessä, esimerkiksi syötöissä ei saa tulla virheitä, Huhta kertoo VPS:n sivuilla.


VPS - FC Haka Lemonsoft Stadionilla keskiviikkona 2.7. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Linkki kopioitu