Derbytappio pettymys VPS:lle - "Tuttua tarinaa taas kerran"

Jussi Nuorela oli pettynyt sunnuntain derbyn tulokseen. (Kuva: Juha Tamminen)

Derbytappio pettymys VPS:lle - "Tuttua tarinaa taas kerran"

10.8.2025

VPS:n paluu voittokantaan jäi haaveeksi SJK:n käännettyä Pohjanmaan derbyn voitokseen.

VPS johti ottelua tauolla vielä 1-0.

– Hyvä ensimmäinen jakso, teimme hienon ensimmäisen maalin. Sössimme toki kaksi hyvää paikkaa, joten mahdollisuudet oli vieläkin parempaan, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo.

SJK onnistuu toisella jaksolla, kun Ayo Obileye toi joukkueensa tasoihin kulmapotkurytäkän keskeltä. Kellossa kävi 52. minuutti, kun tilanne on 1-1.

– Maalit muuttavat peliä. SJK pääsi sillä mukaan, ja siitä seurasi meille hankalampi vaihe, Nuorela toteaa.

Derbyn tulisuus näkyi kentällä. Peräti yhdeksän keltaista, ja 20 rikettä. Tunteet kävivät kuumana molemmin puolin. Vierasjoukkue onnistui vielä toistamiseen, kun Kasper Paananen viimeisteli kauden kymmenentensä.

– Toinen maali vaikutti aika kesyltä. Meiltä heikompaa puolustamista kautta matkan. Päästimme kaksi turhan helppoa maalia tällaiseen peliin, Nuorela harmittelee.

Raita ei luovuttanut, vaan haki tasoitusmaalia viimeiseen asti. Yleisö kannusti ja uskoi kotijoukkueeseensa, mutta tulosta ei syntynyt. Derby päättyi SJK:n voittoon.

– Loppuun saatiin vielä hyvää painetta. Yksi kaksi paikkaa, joista olisi vielä tasoitus voinut tulla – mutta ei tullut, toteaa Nuorela.

Nuorela oli selvästi pettynyt. Joukkue ei saanut katkaistua voitotonta putkeaan, ja tärkeät pisteet matkasivat tänään vieraiden mukaan.

– Päällimmäisenä tietysti pettymys – tuttua tarinaa taas kerran. Meillä oli hyvä ensimmäinen jakso, mutta erikoistilanteiden puolustamisessa meillä oli haasteita koko matsin. Mielestäni olisimme tästä ainakin sen yhden pisteen ansainneet.

Linkki kopioitu