SJK haki revanssin Vaasasta (VPS-SJK 1-2)
SJK maksoi potut pottuina ja kävi kuittaamassa aiemmin toukokuussa kärsityn kotitappion hakemalla Vaasasta vierasvoiton sunnuntaina maalein 2-1.
SJK lähti hakemaan revanssia Vaasasta, sillä toukokuussa pelatussa kauden ensimmäisessä Pohjanmaan derbyssä VPS kävi ryöstämässä voiton OmaSp Stadionilta sittemmin Saksaan pelaamaan siirtyneen Mads Borchersin toisen puoliajan lisäajalla tekemällä maalilla, minkä myötä ottelu päättyi vaasalaisille maalein 3-2.
Ottelussa oli alusta saakka paikalliskamppailun arvoinen tunnelma. Seinäjokelaiskannattajia oli lähtenyt naapurikaupunkiin sankoin joukoin, ja monesti ottelun aikana SJK:n kannatuslaulut hallitsivat Vaasan Hietalahden stadionia. Tunteita nähtiin myös kentällä, sillä pienet torikokoukset ja henkevät keskustelut kentällä olivat arkipäivää. Sitä kautta myös keltaisia kortteja jaettiin useampia pitkin kamppailua.
Itse ottelu alkoi pelillisesti varsin tunnustelevasti. Alenis Vargas hankki SJK:lle ensimmäisen kulmapotkun kuudennella peliminuutilla, mutta VPS pääsi väliin Kasper Paanasen etualueelle tarjoamaan palloon. SJK sai ottelun ensimmäisellä puoliajalla seitsemän kulmapotkua, mutta ne eivät johtaneet maaleihin.
Paras paikka kulmista syntyi reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Paananen löysi taka-alueelta Rasmus Karjalaisen, mutta hänen puskunsa ei onnistunut optimaalisesti. Muutaman erikoistilannemahdollisuuden SJK sai myös vapaapotkuista. Noin 26 minuutin kohdalla SJK sai vapaapotkun noin 25 metristä, mutta Babacar Fatin laukaus viuhui vaasalaisten maalin yli.
Ottelun avausmaali syntyi hieman ennen puolen tunnin täyttymistä. Vaasalaisista Tyler Reid piti palloa tovin lähellä rangaistusaluetta ja pystyi tarjoamaan keskityksen takakulmalle Florian Chateau'lle, joka puski pelivälineen ohi SJK:n maalivahdin Roope Paunion.
Hetkeä myöhemmin vaasalaisille avautui mainio paikka mennä kahden maalin johtoon, mutta Kelvin Pires pelasti SJK:n. VPS:n lähettämän pitkän pallon jälkeen Maissa Fall voitti kaksinkamppailussa SJK:n Ayo Obileyen ja pääsi yksin läpi. Fall pystyi harhauttamaan Paunion, mutta Pires ehti vielä jalkoineen väliin ja esti maalin syntymisen.
SJK ei pystynyt iskemään tasoitusta avauspuoliajalla, joten tauolle mentiin VPS:n johtaessa maalein 1-0. Toisen puoliajan alkuun SJK sai jälleen kulmapotkuja, jotka tuottivat yhdeksännellä kertaa tulosta. Markus Arsalon antama kulma löysi 51. minuutilla etualueelta Obileyen, joka puski pallon maaliin ja suuntasi juhlimaan ensimmäistä maaliaan SJK-nutussa seinäjokelaiskannattajien eteen.
Toinen puoliaika kääntyi kohti loppuaan ilman, että kumpikaan joukkue pystyi hyppäämään ottelussa selkeästi kuskin paikalle. Nopean hyökkäyksen päätteeksi SJK pystyi kuitenkin iskemään vajaan 80 minuutin pelin jälkeen johto-osuman.
Jeremiah Streng sai tehtyä itselleen tilaa vasemmalla laidalla ja pääsi keskittämään pallon rangaistusalueen keskustaan. Paikalle suuntasi Paananen, joka puski pelivälineen maaliin. Vaikka VPS:n puolustus pääsi hieman Paanasen puskun väliin, löysi pallo tiensä vaasalaisten maalin kattoon puolustuksen kautta. Maali oli Paanaselle kauden kymmenes, millä hän on toisena Veikkausliigan maalipörssissä. Vain FF Jaron Kerfala Cissoko on tehnyt yhden maalin enemmän.
Ottelun viimeisen kymmenminuuttisen ja lisäajan SJK onnistui pitämään vaasalaiset hyvin pois maalipakoilta. Lisäajalla Maissa Fall pääsi vielä puskemaan lähietäisyydeltä, mutta VPS-pelaajan yritys viuhui ohi. Pian tämän jälkeen pilli vislasi SJK:n voiton merkiksi ja pelaajat pääsivät juhlimaan voittoa seinäjokelaiskannattajien kanssa.