"Oli iso juttu päästä kentälle KTP-paidassa" - tulos debyytissä jäi harmittamaan Thomas Lahdensuota
Viime viikonlopun ottelussa IFK Mariehamn - KTP Thomas Lahdensuo teki ensiesiintymisensä KTP-nutussa.
Interistä KTP-paitaan siirtynyt Lahdensuo oli avausottelustaan vihreävalkoisissa mielissään, mutta 0-3-tappio luonnollisesti jäi kaivelemaan.
- Oli hienoa päästä tekemään debyytti KTP:ssä. Totta kai tulos harmitti ja ei ollut sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Itselleni oli kuitenkin iso juttu päästä kentälle KTP-paidassa, vajaat puoli tuntia toisella jaksolla pelannut Lahdensuo sanoo.
- Meillä oli omat hetkemme, mutta IFK käytti paikat paremmin ja oli tehokkaampi. Ei se meiltä kokonaan huonoa peliä ollut, mutta paljon jäi parannettavaa, Lahdensuo jatkaa.
KTP taistelee tiukasti säilymisestä ja Lahdensuo aikoo tehdä kaikkensa uudessa ympäristössään.
- Haluan kehittyä pelaajana ja ottaa steppejä eteenpäin. Tavoitteena on auttaa joukkuetta niin paljon kuin pystyn ja kasvaa tärkeäksi pelaajaksi KTP:ssä.
- Entuudestaan tunsin vain Aaro Toivosen, mutta jätkät ovat ottaneet kivasti vastaan. On ollut kiva tutustua paremmin