"Osoitettiin isoa henkistä kanttia" - Gnistan-luotsi Jussi Leppälahdelle maistui kolme pistettä

Jussi Leppälahti kiitteli omiaan noususta voittoon. (Kuva: Juha Tamminen)

"Osoitettiin isoa henkistä kanttia" - Gnistan-luotsi Jussi Leppälahdelle maistui kolme pistettä

13.9.2026

IF Gnistan nousi tiukasti Mestarussarjan kärkikolmikon kantaan hakemalla lauantaina 2-1-voiton AC Oulusta.

OTC Stadion ensimmäistä ottelua seuraamaan saapunut yli 5000-päinen yleisö sai nähdä tasaisen kamppailun, jonka Gnistan vei lopulta kuitenkin nimiinsä.

– Tosi tasainen peli, joka eteni vuorotellen molempien joukkueiden hallitessa. Osoitettiin isoa henkistä kanttia Oulun tasoituksen jälkeen tulemalla vielä takaisin ja iskemällä voittomaali, Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti kommentoi.

Gnistanilla on seuraavaksi edessä paikallisottelu HJK:n saapuessa ensi perjantaina vieraaksi Markku.fi Areenalle.

– Nyt palaudutaan tästä, tehdään taas leuat rinnassa duunia viikolla ja isketään vielä kerran ennen maaottelutaukoa, Leppälahti kertasi tulevaa.

Linkki kopioitu