PK-35:lla vaikea viikko sairasteluineen alla - Veikkausliigan karsintapaikka omissa käsissä
Ykkösliigassa pelataan lauantaina sarjan viimeinen kierros, ja PK-35 kohtaa kotiottelussa SJK Akatemian.
Asetelma sarjassa on hieno: PK-35 on taulukossa toisena kaksi pistettä kolmantena olevan FC Hakan edellä. Voitto SJK:sta takaa PK:lle siis sarjan kakkossijan. Muilla tuloksilla sijoitus on riippuvainen samaan aikaan pelattavan Jippo-Haka -ottelun tuloksesta.
PK-35:n vastustaja SJK Akatemia on sarjassa viimeisenä ja putoaa varmuudella ensi kaudeksi sarjaporrasta alemmas. SJK:n kausi Ykkösliigassa on ollut vaikea, ja se on voittanut yhteensä vain kolme peliä. Viimeisin näistä tuli kuitenkin viikko sitten, kun SJK onnistui nousemaan kotikentällään 4-3-voittoon jo sarjan voiton varmistaneesta KTP:sta.
Valmistautuminen kauden huipennukseen ei ole ollut joukkueelle mutkaton. Joukkueessa jyllännyt flunssa-aalto on kaventanut treenirinkiä ja valmennusta pitkin viikkoa ja vaikuttaa lauantaina käytettävissä olevaan pelaajistoon. Esimerkiksi keskiviikkona harjoitusvahvuudessa oli yhteensä 12 kenttäpelaajaa.
Loukkaantumisen vuoksi sivussa ovat ainakin Haka-pelissä sivuun vaihdettu Emu Kawakita ja pitkäaikaistopilas Arez Goshnaw. Lisäksi Anton Perttula ja Excel-Stanis Musete ovat ikäluokkansa joukkueen mukana Kai Pahlman -lopputurnauksessa kamppailemassa Suomen mestaruudesta.
PK-35:n päävalmentaja Tiago Santos kertasi pelipäivän aattona joukkueen erikoista viikkoa.
– Tämä ei ole ollut helpoin viikko. Tiedämme, kuinka tärkeä tuleva peli on ja mitä se merkitsee PK:lle. Haka-pelin jälkeen joukkueeseen iski flunssa-aalto, joten emme ole harjoitelleet kertaakaan täydellä ryhmällä. Tänään perjantaina meillä oli treenivahvuudessa lopulta 15 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia, mikä oli viikon isoin määrä.
Kaikesta huolimatta PK-35 pääsee kutkuttavista asemista lauantain otteluun, ja tunnelma joukkueessa on odottavainen.
– Olemme tehneet työt normaalisti, mutta sopeutuen tähän tilanteeseen. Odotamme lauantaina vastaan joukkuetta, joka pelaa ilman paineita. SJK näytti KTP:ta vastaan, että peli voi näyttää helpommalta silloin. Pelistä ei siis varmastikaan tule meille helppoa, Santos pohtii.
– Emme tiedä millaiselle kokoonpanolla SJK lähtee peliin, sillä heillä on rosterissa paljon pelaajia. Olemme kuitenkin pelanneet vahvasti sarjassa alempana olevia joukkueita vastaan, joten pyrimme vastaavaan myös nyt.
PK-35:n kokoonpanon laajuus varmistuu vasta pelipäivänä.
– Meillä on yhä usea pelaaja sairaana, joten emme vielä tiedä millaisella ryhmällä pelaamme. Odotamme aamuun, jotta tiedämme ketkä voivat pelata, Santos kertoo.
Ottelu SJK Akatemiaa vastaan alkaa lauantaina kello 16.00 Oulunkylän Markku.fi Areenalla.