​Tehotilaston ykkösnimet eivät yllätä – myös nuoria tähtiä korkealla

Kuva: Juha Tamminen

​Tehotilaston ykkösnimet eivät yllätä – myös nuoria tähtiä korkealla

15.7.2025

Veikkausliigan tehopörssin kärkipaikoilla ovat tutut nimet. Tilastoa, johon on laskettu yhteen maalit ja maalisyötöt, hallitsee tällä hetkellä nimi, jonka odotettiinkin olevan erilaisten tilastojen kärjessä: HJK:n Teemu Pukki.

Pukki tunnetaan yleisesti nimenomaan maalintekijänä ja varmasti senkin vuoksi hänen syöttötaitonsa ovat jääneet vähälle huomiolle. Jo ensimmäisinä vuosinaan Veikkausliigassa hän syötti paljon maaleja, olkoonkin, ettei silloin vielä maalisyöttöjä tilastoitu yhtä tarkasti kuin nykyään. Myös Huuhkajissa Pukki on kunnostautunut syöttelijänä. Edellisissä EM-karsinnoissa hän sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle maalisyöttöjen antajana koko Euroopassa. Suorituksen arvoa nostaa myös se, ettei Pukki monen muun syöttötilastossa menestyvän pelaajan tavoin vastaa erikoistilanteiden antamisesta.

Pukin lukemat ovat seitsemän maalia ja kuusi maalisyöttöä. Lukemalla 13 irtoaa tämän hetken kärkisija epävirallisessa tehotilastossa. Pahin uhkaaja on yhden maalisyötön päässä, sillä kakkosena on saman seuran mies, paluumuuttaja Alexander Ring. Ring on vähän yllättäenkin tehnyt yhtä monta maalia kuin Pukki ja syöttänyt yhden osuman vähemmän.

Tehotilaston kolmosena on maalitilaston ykkösnimi Kerfala Cissoko. Jaron hyökkääjän teholukema on kymmenen – kaikki tehtyjä maaleja. Syöttötilastoon Cissoko ei ole vielä päässyt. Yhdeksässä tehossa ovat SJK:n Rasmus Karjalainen sekä Interin Loic Essomba. Karjalainen on tehnyt lukemat 5+4=9 ja Essomba 3+6=9.

Kahdeksan tehon miehiä on kolme. Syöttötilastoa johtava Interin Florian Krebs (1+7), KuPS:n Otto Ruoppi (5+3) sekä Ilveksen Marius Söderbäck samoilla tehoilla. Seitsemän tehomerkintää ovat kirjanneet VPS:n Maissa Fall (7+0) sekä SJK:n Kasper Paananen (6+1).

Vaikka tehotilaston kärjessä komeilee kaksi suomalaisen jalkapallon kokenutta menestyspelaajaa, on ilahduttavaa nähdä, että myös nuorta voimaa löytyy tehopörssistä. Ruopin ja Söderbäckin kaudet ovat viimeistään nyt merkinneet vahvaa läpimurtoa Veikkausliigan eliittiin, myös tehojen muodossa.

Linkki kopioitu