Veikkausliigauutiset 20.4.
Veikkausliigan kolmas ottelukierros pelattiin lauantaina. Odotetuimmassa kamppailussa kohtasivat IF Gnistan ja HJK.
HJK vei Helsingin herruuden Gnistanilta voittamalla täyden katsomon edessä puhtaasti 3-0. Ottelun suurin sankari oli HJK:n Teemu Pukki, joka teki ottelun ensimmäisen ja toisen maalin. Gnistanille tappio oli jo kauden kolmas ja joukkue jatkaa nollakerhossa sarjataulukon jumbona.
Ennen lauantaita myös viime kauden pronssimitalijoukkue Ilves oli ilman pisteitä. Tamperelaisten pistetili avautui vieraskentällä IFK Mariehamnia vastaan. Ottelu päättyi 2-2. Sekä Ilves että IFK ovat edelleen sarjassa ilman voittoa.
Jaro katkaisi KuPS:n voittoputken pelaamalla 1-1 tasapelin kotonaan. Ottelussa kohuttu junioritähti Rudi Vikström teki rangaistuspotkusta Jaron ensimmäisen maalin. Osuma oli myös Jarolle koko kauden ensimmäinen. KuPS:n tasoituksen teki ottelun loppuhetkillä Jaime Moreno, joka on onnistunut maalinteossa nyt jokaisessa kauden ottelussa.
Kauden ensimmäinen punainen kortti nähtiin Oulussa. AC Oulu kukisti niukasti luonnonnurmiavauksessaan VPS:n 1-0. Ottelussa punainen kortti heilahti toisen jakson loppupuolella VPS:n Martti Haukiojalle ja myös toinen VPS:n pelaaja, Thomas Ogunniyi, joutui ulosajetuksi. Oulu jatkaa Veikkausliigan kärjessä puhtaalla pelillä, VPS on vielä ilman kauden ensimmäistä maalia ja voittoa.
TPS jatkaa hirmuvireessä. Sarjanousija voitti SJK:n kotikentällään 2-0 kahdella Albijon Muzacin maalilla. TPS on yhä sarjassa tappioitta, kun tilillä on kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Toinen sarjanousija FC Lahti aloitti kotipelinsä tappiolla. FC Inter vieraili Lahdessa ja vei pisteet maalein 2-0. Lahdessa syntyi myös kierroksen komein maali, kun Johannes Yli-Kokko pamautti pallon vapaapotkusta Lahden maalin yläkulmaan.
Kolmen kierroksen jälkeen sarjakärjessä on AC Oulu puhtaalla pelillä. Kahden pisteen päässä seuraavat KuPS, TPS ja FC Inter. Tämä nelikkö on vielä sarjassa ilman tappiota. Voitoitta on vielä viisi joukkuetta. Ilman pisteitä on Gnistan.
Maalitilaston kärjessä ovat kokeneet hyökkääjät Teemu Pukki ja Jaime Moreno. Kumpikin on tehnyt kolmessa ottelussa kolme maalia. Kahdessa maalissa on viisi pelaajaa. Ilveksen Teemu Hytönen, AC Oulun kaksikko Rasmus Karjalainen ja Julius Körkkö, TPS:n Albijon Muzaci sekä FC Lahden Momodou Sarr.
Veikkausliiga jatkuu keskiviikkona kärkiottelulla KuPS-AC Oulu. Perjantaina ovat ohjelmassa ottelut TPS-IF Gnistan, VPS-Ilves sekä SJK-FF Jaro. Lauantaina on kaksi ottelua, kun FC Lahti isännöi toisen ottelunsa alkaneella viikolla pelaavaa AC Oulua ja FC Inter IFK Mariehamnia. Viikko huipentuu sunnuntaina, kun vastakkain ovat Kuopiossa viime kausien rakkaat viholliset KuPS ja HJK. Tämä ottelu on myös Ruudun studio-ottelu. Myös kaikki muut Veikkausliigan ottelut ovat katsottavissa Ruudusta suorina lähetyksinä.
Lähde: Classic Hits