HJK:n hyökkäyspeli on loksahtanut kohdilleen - "Pelaajat saavat toisistaan kaiken irti"

Liam Möller on tyytyväinen HJK:n hyökkäyspelin kulkemiseen. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK:n hyökkäyspeli on loksahtanut kohdilleen - "Pelaajat saavat toisistaan kaiken irti"

17.10.2026

HJK lähtee lauantain Stadin derbyyn allaan kuusi tappiotonta ottelua ja ennen kaikkea hyökkäyspeli on loksahtanut kohdilleen kauden ratkaisuvaiheisiin.

HJK on kahdessa edellisessä ottelussa tehnyt huikeat kymmenen maalia. Hyökkäyksessä oikealla laidalla pelaavan Liam Möllerin mukaan Klubin peli kulkee nyt eri malliin kuin aiemmin kaudella.

– Olemme pelanneet loppukaudesta hyvin. Yhdessä vaiheessa tulokset eivät olleet sitä, mitä halusimme, mutta nyt olemme saaneet hyvän rytmin pelaamiseen. Luotamme enemmän ja enemmän pelaamiseemme ja sitä kautta olemme tulleet paremmaksi ja paremmaksi, Möller toteaa Kymppipaikan haastattelussa.

Mitään isoja muutoksia pelaamiseen ei ole Möllerin mukaan tehty. Yhteispeli ja ympärillä olevien pelaajien yhä parempi tunteminen on vain parantunut selkeästi.

– Tuntuu, että flow'mme hyökkäyksessä on aika luonnollista. Pelaajat saavat toisistaan kaiken irti. Liikumme yhdessä, emmekä mieti liikaa. Pelaamme vain futista, ja sen takia hyökkääminen on ollut liikkuvaa ja hyvää, ja olemme päässeet paljon paikoille.

- Sen takia alkukaudesta oli vähän vaikeaa, kun emme saaneet asioita kohdalleen, ja kemia kentällä ei ollut samanlaista kuin nyt, kun olemme pelanneet pidempään, Möller miettii.

HJK - IF Gnistan Bolt Arenalla lauantaina 17.10. kello 16.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: Kymppipaikka
Linkki kopioitu